Nuori nainen työntää lastenvaunuja. On yhä niin kylmä että helposti kuolee.
Junat kulkevat nyt ajallaan, mutta hän on niin laiha ja mieleni niin kipeä.
Aamusta asti olen ihastellut katonrajassa hitaasti heijaavaa himmeliä
vertauskuvana kunnallishallinnon itseään peilaavalle virtuaalisuudelle.
Kaikki kaunis on hyödytöntä. Hyödytön kaunista.
Mieleeni tulevat sanat, siunattu olkoon kohtusi hedelmä.
Mutta runo, jossa lapsia syödään, ei ole kovin kiva. Enää.
Vaunuissa makaavalla lapsella on katse. Kuvittelen meidän leijuvan ilmassa.
Ehkä teemmekin.
Himmeli monistaa itseään kohti pienuuden äärtä.
Me kehitymme pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti