Huhtikuussa aurinko liian kirkas, kaunis ja nuori tyttö,
mitä silmä ei saa katsoa, astuu junasta asemalle,
ajaa miehen sisälle katsomaan ulos, niin kuin joka kevät.
Munana kennossa auringon kuva seinällä katsoo
ikkunan paketoimaa taivasta kaupungin päällä.
Neljä sinertävää nelikulmiota, neljä samankokoista yksinäisyyttä,
neljä yksinkertaista yllätystä, neljä kehystettyä poissaoloa.
Pitkän yön jälkeen tulee puoli yhdeksän
kuin raajarikkoinen insinööritieteiden opiskelija.
Mies avaa jääkaapin oven, viherkasvi vääntelee käsiään,
mies antaa sille DDT:n, istuu jääkaappiin ja talvehtii.
Näkee unia ja junia, matkustaa kauan ja kauan,
kolisevilla kiskoilla, yli öiden, kuiden,
valtioiden rajojen, menneiden ja tulevien,
aikavyöhykkeiden, kausien.
Yön sisällä kalkattava juna ja vihreä piste,
unen ikkunassa nurmikoita ja kukkuloita,
kumpujen yli juokseva minuus leijan naru kädessä,
juoksee radan vartta, junan ikkunassa miehen kasvot,
mies matkalaukku sylissä, esisyyllisyys matkalaukussa,
katsoo ikkunasta toiseen uneen,
kuin varjoaan lennättävä leija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti